Peleihin perustuvat elokuvat ovat todella harvoin merkkiteoksia tai edes hyviä. Suurempi osa niistä on keskiarvoa huonompia tekeleitä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Syitä näihin epäonnistumisiin on vaikea sanoa, mutta kyseiset rävellykset ovat saaneet odotukset tulevia pelifilmejä kohtaan kovin alhaiseksi.
On kuitenkin yksi projekti, jonka suhteen en ole täysin vailla toivoa. Kyseessä on kauan tekeillä ollut filmatisointi Metal Gear Solid -sarjasta.

Ja kyllä, Metal Gear Solid -peleihin perustuva elokuva on tosiaan tekeillä. Sen suhteen ei olla kuultu viime aikoina paljoakaan, mutta projekti on yhä voimissaan. Aikomukset kuvata Metal Gear julkistettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2006, jo reilusti ennen sarjan viimeisintä tuotosta.

Projektiin on kiinnitetty vuosien kuluessa tuttuja nimiä aina Christian Balesta Hugh Jackmaniin, mutta projekti ei ole ottanut tuulta siipiensä alle. Vuonna 2014 filmin ohjaajaksi kiinnitetty Jordan Vogt-Roberts saa kuitenkin uskomaan projektin olevan hyvissä käsissä.

Miksikö? Mukavaa, että kysyit. Ohessa muutama perustelu sille, miksi en ole huolissani Metal Gear Solid -elokuvasta.

1) Ohjaaja tuntuu olevan tosissaan...

Vogt-Roberts antaa haastatteluissaan hyvän kuvan roolistaan elokuvaprojektissa. Hän on liittynyt urakkaan alkuvaiheessa pitääkseen huolen, että tärkeät osa-alueet käsikirjoituksesta roolitukseen olisivat täydellisiä.

Haasteita varmasti piisaa, sillä Hideo Kojiman luotsaama Metal Gear Solid -sarja ei ole sieltä maanläheisimmästä päästä. Pelihahmot ovat laimesti sanottuna suorittaneet yliluonnollisia suorituksia sekä puhutelleet pelaajaa. Vogt-Robertsin ohjaaman Kong: Skull Islandin – sekä kenties myös filmien Deadpool ja Logan –suosion ansiosta ohjaajamies on voinut ajaa projektia "kojimamaisempaan" suuntaan.

Hänen mukaansa tämä tarkoittaa "versiota, joka sitoutuu outoon ja erikoiseen, ja joka ei ole välttämättä sitä, mitä jymymenestystuotannon odottaisi olevan."

"Sitoutuminen ideologioihin, filosofioihin, omituisuuteen, japanilaisiin elementteihin ja neljännen seinän rikkomiseen ja kaikkiin muihin hienoihin asioihin on sitä, mitä Metal Gear on." Vogt-Roberts jatkaa. Hänen mielestään nämä asiat pitäisi omaksua niiden pelkäämisen sijasta.

Yksi erilainen haaste matkassa kuitenkin on. Asiaan näet varmasti vaikeuttaa se, että sarjan isänä tunnettu Kojima sai näyttävät lähtöpassit julkaisija Konamilta vuonna 2015. Metal Gear Solid on ohjaajan mukaan teknisesti Konamin omaisuutta, mutta hän ei aio hylätä Kojiman aivoituksia noin vain. "Aion aina työstää tätä elokuvaa tulkitsemaan ja palvelemaan sitä maailmaa, jonka Kojima loi."

Vogt-Roberts kertookin luoneensa kollegasuhteen lisäksi myös ystävyyssuhteen Metal Gear Solid -pelien isään. Hän haluaakin paimentaa projektista sellaisen, josta myös Kojima olisi ylpeä.

Hideo Kojima Jordan Vogt-Roberts

Herrat Vogt-Roberts ja Kojima

2) ...sekä pelaaja itsekin

Ohjaajamies kertoo Eurogamerin haastattelussa, että hän on pelaaja, joka luultavasti jossain toisessa todellisuudessa olisi ryhtynyt pelinkehittäjäksi. Hän kertookin pelaamiskokemusten vaikuttaneen häneen sekä persoonana että elokuvantekijänä. Vaikuttaa lupaavalta, eikö?

Todisteeksi pelaajuudesta kelpaavat varmasti lukuisat pienet viittaukset videopeleihin parrakkaan tekijän edellisessä elokuvassa, Kong: Skull Islandissa. Alla yksi esimerkki miehen itsensä twitteröimänä, mutta käsittelimme asiaa laajemminkin uutisen muodossa (klik).

3) Vogt-Robertsin aiemmat tuotokset

Vogt-Robertsin ohjaama Kong: Skull Island ei välttämättä ollut jokaisen makuun, mutta itse pidin siitä. Se oli näyttävä (etenkin värimaailmaltaan) ja varsin viihdyttävä, vaikka juonikuvioissa pöhköyksiä olikin.

Jos miehen CV:stä haluaa kuitenkin hakea jotain videopeleihin liittyvää, ei tarvitse selata kovinkaan pitkälle. Vogt-Roberts ohjasi Destiny 2 -mainoksen, jossa pelastetaan maapallo koiranpentujen tähden Beastie Boysin soidessa taustalla.

Mainosta suunniteltaessa ohjaajamiehen mukana oli Bungie-studion konseptitaiteesta vastannut Joseph Cross. Vogt-Roberts pystyi näin omien sanojensa mukaan varmistamaan, että lopputuloksella olisi Bungien siunaus. Hänen mukaansa on tärkeätä ammentaa niistä asioista, joihin pelaajat alun alkaen rakastuivat.

Kuulostaa oikealta mieheltä ottamaan Metal Gear Solid -urakan harteilleen, vai kuinka? Pelkät hienot kamera-ajot ja toiminta eivät ole se ainoa asia, joka pelaajille on Snaken seikkailuista jäänyt mieleen. Toisaalta...

4) Metal Gear Solidit ovat jo valmiiksi elokuvamaisia

Tämä asia on kaksipiippuinen miekka. Monet kohtaukset pelisarjasta voisi kääntää suoraan filmille, koska ne käytännössä ovat niin filmaattisia. Onpa Metal Gear Solid 4:ssä jo lähemmäs puolituntinen välivideo. Samat kohtaukset purkkiin vain ihmisnäyttelijöillä ja homma on valmis, eikö vaan?

Toivottavasti ei. Käsikirjoituksesta riippuen olisi liiankin helppoa kääntää monet ja taas monet välivideot suoraan näyteltyyn muotoon kamerakulmineen kaikkineen. Toisaalta lienee hyvä asia, että ammennettavaa löytyy. On filmiä työstävän ohjaajan sekä hänen ympärillään olevan työryhmän asia taltioida valkokankaalle oleelliset asiat.

Vogt-Roberts kertoi Eurogamerin haastattelussa, että elokuva ei kerro mitään peleistä tuttua tarinaa sellaisenaan. Ajatuksena on kuulemma pyrkiä yhdistämään useampi tarinalinja yhteen, mutta tämän tarkempaa tietoa ei vielä ole tarjolla.

Mutta toisaalta...

Koska kyseessä on kuitenkin peleihin perustuva elokuva, en yllättyisi, vaikka lopputulos olisi kaikkea muuta kuin mairitteleva. Olettaen, että tuotos koskaan edes valmistuu. Projekti saattaa kuivua kokoon vaikka jo heti huomenna. Ja pitihän aiemmin tänä vuonna julkaistun Assassin's Creed -spektaallin olla jättimenestys, Oscar-ehdokas sekä suoraan jatko-osan ansaitseva merkkiteos. Mutta kuinkas sitten kävikään? Arvostelumme kertoo.

ladataan kommentteja...