Footballmanager2017

Se on POT-KUT

Asiaan perehtymättömän silmään Football Manager näyttää maailman tylsimmältä peliltä. Suurin osa ajasta kuluu valikoita selatessa eikä kentällä kuten muissa jalkapallopeleissä. Managerin elämä on kuitenkin uskomattoman draamarikasta ja monipuolista, eikä kahta samanlaista työpäivää tule vastaan. Seuraavassa pieni tarina, jossa pääsemme kurkistamaan kulissien taakse.

Väylätien Ferguson emerges

Manchester Unitedin fanit ovat kummissaan, kun managerin paikalle astuukin Jose Mourinhon sijasta tuntematon suomalainen Pekka Kaukalo. Seura ei ole ollut entisensä Sir Alex Fergusonin jäätyä eläkkeelle ja 43-vuotias Keminmaan kasvatti lupaakin heti ensitöikseen palauttaa ”punaiset paholaiset” takaisin huipulle.

Otsasuoni sykkii aloittelevan managerin ohimolla jo ennen harjoituskauden alkua. Media tenttaa, joukkueenjohtaja haluaa tavata, kykyjenetsijät tuputtavat uusia lupauksia, apulaisvalmentajalla on asiaa ja pelaajillekin täytyisi käydä esittäytymässä. Tehtävien delegoiminen alaisille houkuttaa, mutta ainakin alkuun on parempi hoitaa tietyt jutut itse, jotta tilanteesta saa hyvän kokonaiskuvan. Joukkueen johto vaikuttaa todella nälkäiseltä, sillä vitriiniin on tehty tilaa kaikkiaan kolmelle uudelle pokaalille.

Lämmittelypelit sujuvat hyvin ja tilanne vaikuttaa lupaavalta. Heti ensimmäisessä liigaottelussa käy kuitenkin selväksi, että Manchester Unitedin puolustus on melkoista reikäjuustoa. Tuore manageri laittaa välittömästi verkot vesille pakiston vahvistamiseksi. Espanjasta löytyykin sopiva ehdokas, joka irtoaa melko suolaiseen 22 miljoonan euron hintaan. Fanit ovat epäileväisiä nuoren tulokkaan suhteen ja paineet ovat kovat. Mies ei osaa edes kieltä ja kentällä pitäisi kuitenkin pystyä kommunikoimaan. Manageri on onneksi tilanteen tasalla ja lähettää nuorukaisen puolen vuoden kielikurssille. Keskikentälle saadaan vielä yksi hiipunut tähti, mutta muut vahvistukset jäävät hankkimatta ennen siirtoikkunan umpeutumista, joten Kaukalon täytyy pärjätä tarjolla olevalla materiaalilla.

Joukkueen otteet ovat kohtalaiset, ja tilanne kärjen tuntumassa pysyy tasaisena ensimmäiset kuukaudet. Suuri otteluruuhka joulun alla saa Manchesterin punaiset kuitenkin pahasti sekaisin. Paras maalintekijä, keskikentän pelinrakentaja sekä hyvin aloittanut uusi puolustaja loukkaantuvat, mikä näkyy ikävä kyllä tuloksissa. Kauden puolivälissä joukkue on vaatimattomasti vasta viidennellä sijalla, mikä ei vastaa ollenkaan odotuksia. Eräänkin vierastappion jälkeen joukkueen pelaajat maksavat matkanneille faneille lippujen hinnan takaisin.

Tammikuun siirtoikkunassa hankittu uusi toppari saa puolustuksen näyttämään paikoitellen erinomaiselta. Siltikin tulokset ovat epätasaisia, eikä sopivaa taktiikkaa tunnu löytyvän millään. Ensin tulee 5-0 turpaan peräpään joukkueelta. Sitä seuraa suurinumeroinen tappio yhdelle pahimmista kilpailijoista ja heti perään 5-0 voitto europelissä. Lehdistö alkaa ikävästi vihjailla jo potkuilla, mikäli muutosta ei pian tapahdu. Ykköspyssykään ei loukkaantumisensa jälkeen ole ollut entisensä, joten siirtoikkunan viimeisillä hetkillä Kaukalo hankkii alekorista 32-vuotiaan takavuosien kovan maalitykin. Mies pistää verkot heilumaan heti ensimmäisessa matsissaan, mutta sen jälkeen on hiljaisempaa.

Viimein maaliskuussa taktiikkakokeilut sekä statistiikkojen tuijottelu alkavat tuottaa halutunlaista tulosta ja loukkaantumishuoletkin helpottavat hetkeksi. Ei yhtään tappiota liigassa ja Kaukalo valitaan kuukauden manageriksi. Mestaruustaisteluun ei ole enää mahdollisuuksia, mutta neljännen tilan saavuttaminen on elintärkeä koko joukkueelle. Sijoitus tietäisi paikkaa Mestarien liigan karsintaan seuraavalle kaudelle.

On tiimipalaverin paikka.

Managerin palli alkaa tutista kauden lähetessä loppuaan. Syksyllä hankittu superpakki tuntee itsensä petetyksi ja pyytää siirtoa, kun joukkue ei saanutkaan yhtään pokaalia. Paineiden alla Kaukalo vastaa miehelle hieman tökerösti, minkä seurauksena pelaaja uhkaa järjestää kapinan. Toimiston ovet paukkuvat ja lähes koko joukkue kääntää johtajalleen selkänsä. On tiimipalaverin paikka. Tilanne raukeaa, kun hermoraunio manageri myöntää virheensä. Lehdistö on kuitenkin saanut jo vihiä asiasta ja herkuttelee kriisillä. Samaan aikaan huhut Kaukalon potkuista yltyvät, mikä näkyy myös vedonlyöntitoimistojen kertoimissa.

Viimeistä edeltävässä ottelussa liigan nelossija varmistuu ja viikkoa myöhemmin kausi on ohi. Johtokunta pyytää Kaukalon toimistolle ja yllätys on suuri, kun pöytään lyödään kolmen vuoden jatkosopimus. Tiukkana ehtona on, että manageri lupaa tuoda mestaruuden seuraavana kauden päätteeksi. Samassa yhteydessä ilmoitetaan tulevan vuoden siirtobudjetti, joka on hulppeat 134 miljoonaa euroa. Sillä pitäisi jo saada joukkueen murheellinen puolustuslinja kuntoon. Kaukalo laittaa nimen paperiin ja suuntaa kohti uusia pettymyksiä.

Pieniä muutoksia

Viimeisin kosketukseni Football Manageriin on vuoden 2011 versiosta, mutta olo oli kotoisa heti alusta saakka. Paljon on muuttunut, mutta tietyt peruspalikat ovat pysyneet vuosien saatossa samana. Käyttöliittymän toimivuus ja loogisuus helpottavat päivittäistä toimintaa huomattavasti. Samoin tekevät tutoriaaleina toimivat kysymysmerkit, joita painamalla saa tietoa paitsi pelimekaniikoista, myös jalkapallon lainalaisuuksista. Näin aloittelija tai sarjan pariin jälleen palaava pääsee helposti kärryille managerin laajasta toimenkuvasta.

Mediapeli nielaisee suuren osan ajasta, mikäli asiaan suhtautuu vakavasti. Kysymyksiä satelee otteluiden alla ja välissä tasaiseen tahtiin. Variaatiota on mukavasti, mutta homma alkaa pian toistamaan itseään. Toisaalta siinä on tavallaan realismia, kun miettii kuinka monesti toimittajat oikeastikin kysyvät niitä samoja kysymyksiä. Äänensävyä vaihtamalla vastauksiin saa mukavasti eloa ja ainahan voi rynnätä ulos lehdistötilaisuudesta. Seuraavan päivän lehtiä on sitten mukava odotella.

Sosiaaliset kanssakäymiset eivät tietenkään rajoitu pelkästään lehdistöön. Joukkueenjohdolla saattaa olla painavaa asiaa tai kenties henkilökunnalla on jäänyt jotain hampaankoloon. Pelaajia ei sovi unohtaa ja heidän käsittelyssä saakin olla varovainen. Liiallisella kehumisella tai tarpeettomalla haukkumisella voi olla ikävät seuraukset. Tulehtuneita välejä on vaikea paikata. Peluuttaminen on myös ikuinen ongelma, sillä aina joku jää vähemmälle peliajalle ja pian onkin siirtopyyntö toimiston pöydällä odottamassa.

Joukkueen sekä sopivan taktiikan rakentaminen on oma taiteenlajinsa. Oikea mies oikealla pelipaikalla tekee ihmeitä, mutta palapelissä on 11 palasta, joten koko porukan täytyy olla kuosissa. Pillin soidessa ottelun tapahtumiin vaikuttaminen on minimaalista, mutta tärkeää. Väliajalla pidetty palopuhe voi kääntää tappion voitoksi tai toisinpäin. Kentän laidalta huudetut ohjeetkin nousevat arvoon arvaamattomaan sanojen osuessa nappiin. Paperilla täydelliseltä vaikuttava joukkuekin joutuu syöksykierteeseen, jos motivaatio ja ilmapiiri eivät ole kohdallaan.

Varoitus: aiheuttaa vakavaa riippuvuutta

Viilattavaa uskomattoman monipuolisesta ja syvällisestä manageroinnista löytyy etsimättäkin. Yksi pelaajakaupoistani sai mielenkiintoisen käänteen, kun vastatarjoustani korotettiin, vaikka heidän olisi tarvinnut vain hyväksyä ehdotukseni. Lehdistön toiminta aiheuttaa myös hieman ihmetystä. Pitkään loukkaantuneena oleva pelaaja saattaa hehkuttaa tulevaa ottelua haastatteluissa ikään kuin olisi itse tapahtumien keskipisteessä. 3D-pelimoottori tuo mukavaa lisäsävyä otteluihin, mutta onhan se uskomattoman ruma, eikä ole vuosien saatossa juurikaan kehittynyt. Pelaajia ei edes tunnista, vaikka hiustenvärikin olisi melkein oikea. Lisenssi ei ole kovin kattava, minkä vuoksi liigojen nimet sekä joukkueiden logot eivät vastaa tosimaailmaa. Sopimustekniset puutteet ovat kuitenkin korjattavissa käyttäjien tekemillä paikkaustiedostoilla.

Football Manager ei ole koskaan ollut niitä helpoimmin lähestyttäviä pelejä. Se on tarkoitettu niille, joille Fifan ja Pro Evolution Soccerin managerimoodit eivät riitä. Käyttöliittymä muistuttaa paikoitellen Excel-taulukkoa, tiedon määrä suorastaan häkellyttää, päivittäiset valinnat uuvuttavat ja kaikenlaista säätämistä riittää maailman tappiin asti. Silti jokin vetää puoleensa.

Galleria: 

Kommentit

Tämä on ihme peli. Parhaimmat kokemukseni menevät niinkin kauas kuin vuodelle 2001 jolloin PC:llä väänsin tätä. Tämän jälkeen kokemukseni rajoittuvat mobiiliversioihin, mutta silti.

Vuonna 2001 pistin Chelsean managerina kykyjenetsijän Englannista Hollantiin ja ne löysivät sieltä 16 ja 17 vuotiaat Rafael van der Vaartin ja Arjen Robbenin. En ollut ikinä kuullutkaan kavereista ja sain maksaa miljoonia että Ajaxin ja Groningenin nuoriso-akatemiat luopuivat heistä. Pelissä kaverit tekivät laitapelillään joukkueestani pokaaliautomaatin. Rakastin heitä ensimmäisestä pelistä lähtien.

Voitte kuvitella hämmennykseni kun oikeassa elämässä Robben ja van der Vaart päätyivät kausina 2008-2009 voittamaan Real Madridiin mestaruuksia (Robbenin olleen jo sitä ennen Chelsean oikean elämän vakiokalustoa. Ilmeisesti Roman Abrahomovich pelaa tätä myös) Kuitenkin siis lähes kahdeksan vuotta sen jälkeen kun Championship Manager -pelin kykyjenetsijä sanoi kavereiden olevan tulevia supertähtiä. Käsittämätöntä.