Saari auringossa

Gamescomissa vuonna 2013 ensiesiintymisensä tehnyt Rime ihastutti raikkaalla, piirrosmaisella ulkoasullaan. PlayStation 4:lle yksinoikeudella kehitetty kolmannen persoonan tasoloikka erottui värikkyydellään muuten monotonisesta ja homogeenisestä tarjonnasta. Kun pari vuotta myöhemmin Tequila Works osti nimikkeen oikeudet takaisin itselleen Sonylta, skeptisimmät kuulivat jo hälytyskellojen soivan. Kampanjan läpäistyä voi huokaista helpotuksesta, sillä lopputulos on mitä mainioin. Ja mikä parasta, nyt Rimen pääsevät kokemaan pelaajat alustasta riippumatta.

Erilainen viittasankari

Raivoisan myrskyn seurauksena punaviittainen poika haaksirikkoutuu mystiselle saarelle keskellä Välimerta. Tummien pilvien hälvennettyä rauhallinen aallokko nuolee rantaa rapujen ja kirkuvien lokkien ihmetellessä rantahietikossa makaavaa tulokasta. Ihmeen kaupalla pikkukippari on selvinnyt yöllisestä puhurista hengissä. Edessä on silti haastava matka kohti todellista pelastusta, sillä autio saari pitää sisällään monia salaisuuksia. Pojan onneksi mukaan lyöttäytyy taianomainen kettu, joka auttaa suunnistamaan läpi niin majesteettisten rakennelmien kuin myös synkkien luolastojen.

Asuttamattomista vanhoista torneista ja temppeleistä muodostuva saari tarjoaa oivat puitteet seikkailulle. Merellinen maisema on varsinkin kauempaa katsottuna jumalaisen kaunis. Puhtaanvalkoiset, antiikkiset rakennelmat dominoivat kallioista horisonttia vehreän luonnon kukoistaessa valtoimenaan rinnalla. Lokit pesineen, villisiat ja vikkelästi seinämiä vipeltävät liskot ovat ottaneet alueen haltuunsa. Myöhemmin vastaan tulee myös jättimäinen petolintu sekä salaperäisiä henkiolentoja. Viiteen kappaleeseen jaettu Rime on Icon ja Journeyn kaltaisten klassikoiden yhdistelmä, ja lainataanpa jopa Wind Wakerilta celshadingimainen ilme.

Poika ja kettu

Espanjalaisstudion teos on hyvin perinteinen hahmon takaa kuvattu tasoloikan ja seikkailupelin yhdistelmä. Poika osaa hyppiä, kiipeillä, kantaa ja vetää esineitä sekä aktivoida raunioista löytyviä artefakteja. Pulmat ovat pääpiirteittäin suoraviivaisia, ja pelissä on muutenkin suurimman osan ajasta rauhallinen tunnelma. Kuolla voi, mutta silloinkin hahmo palaa samaan pisteeseen takaisin.

Rimen välimerellinen saari on enemmänkin illuusio avoimesta maailmasta kuin oikeasti avara temmellyskenttä.

Saaren kolkkia voi tutkia vapaasti, joskin takaisin päin ei voi palata ohitettuaan pelaajalle näkymättömän tallennuspisteen. Rimen välimerellinen saari on enemmänkin illuusio avoimesta maailmasta kuin oikeasti avara temmellyskenttä. Kiipeily on tehty helpoksi merkkaamalla tarttumapinnat valkoisella kielekkeellä. Tilanteissa, joissa etenemistie on hukassa, apuun saapuu sympaattinen kettu. Karvaturri opastaa oikeaan suuntaan kimeällä haukulla.

Muuten hiljainen sankari huudahtelee The Last Guardianin päähahmon tavoin, mutta ei puhu kertaakaan. Ääntä käyttäen avataan sinetöityjä portteja ja rikotaan ikivanhoja, hohtavia vaaseja. Tarina kerrotaan täysin ilman puhetta – sen sijaan kerrontokeinoina käytetään kalliomaalauksia ja taidokkaasti tehtyjä välivideoita. Rime on kaikin puolin kaunis ja lumoava kertomus – niin tarinallisesti kuin audiovisuaalisesti. Saarella on paljon korkeuseroja, joiden ansiosta pelaaja pääsee ihastelemaan maisemia yläilmoista käsin. Maailman näkeminen ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan on vakuuttava kokemus. Herkkä ääniraita vahvistaa kokonaisuutta. Harmittavasti peli kärsii epätasaisesta ruudunpäivityksestä läpi kampanjan – varsinkin avoimilla alueilla – mutta itse pelaamisen nautittavuuteen sillä ei ole suurta vaikutusta.

Henkiolennon halaus

Alun aurinkoiset maisemat muuttuvat synkemmiksi pojan edetessä lähemmäs ja lähemmäs päämääräänsä. Kahdeksantuntinen tarina esittelee niin sokkeloisia luolastoja kuin myös meren syvyyksiä. Päivän ja yön sykli nousee yhdeksi kantavaksi teemaksi, jonka ympärille rakennetaan pari pulmaakin: varjoilla on oma merkityksensä pojan elämässä. Saaren pimeitä kolkkia asustavat lisäksi pelottavat henkiolennot, jotka pyrkivät kaappaamaan viattoman päähahmon äärettömän pimeään syliinsä.

Pelin vahvuudet ovat alussa ja lopussa. Keskivaiheella painostavan petolinnun pakoilu pakottaa sankarin juoksemaan suojasta suojaan, jolloin liikkumisen rajoittaminen vesittää muuten kauniin maailman mahdollisuuksia. Toinen parjaamisen arvoinen asia on pelin helpohkot puzzlet. Rime ei ole haastava nimike: kampanja on ennemminkin jännittävää nautiskelua kuin raastavaa suorittamista. Toisaalta mallikkaasti rytmitetty ja jouhevasti etenevä tarina paikkaa vaikeustason puutteita. Lisäksi kinkkisesti piilotetut kerättävät esineet pidentävät teoksen elinikää.

Lumoava matka

Näin pääasiassa synkkien pelien aikana Rime erottuu joukosta virkistävällä tavalla. Rauhalliseen tutkimiseen ja seikkailuun keskittyvä taianomainen matka viihdyttää ja onnistuu myös koskettamaan tarinallaan. The Witnessin tavoin tapahtumien keskipiste – itse saari – nousee isoon rooliin kiehtovan miljöönsä ansiosta. Pienen pojan taivalta vaivaavat vain pienet tekniset ongelmat ruudunpäivityksen suhteen ja eräänlainen toiminnan helppous. Rime on joka tapauksessa yksi alkuvuoden ilahduttavimmista kokemuksista. Olisivatpa kaikki pelit yhtä kauniita.

ladataan kommentteja...