Pysy aina pikkuveljenä

Tiedättekö sen tunteen, kun pikkuveli ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli kirota hänet toiseen ulottuvuuteen? Max ainakin tietää ja niin hän tekikin. Ja katui tekoaan heti sen tehtyään. Koko perheen seikkailupeli Max: The Curse of Brotherhood on nyt ilmestynyt Playstation 4:lle. Teos julkaistiin alunperin yksinoikeudella Xbox Onelle vuoden 2013 loppupuoliskolla. Alkuperäisversion arvostelun voit lukea tästä linkistä.

On aurinkoinen päivä ja elämä hymyilee. Max saapuu kotiin koulupäivän jälkeen vain löytääkseen veljensä Felixin leikkimästä Maxin leluilla. Mitä normaali isoveli tekisi tässä tilanteessa? No etsisi netistä keinon päästä eroon rasittavasta sisaruksestaan, duh. Mutta karma tekeekin tepposet, ja Max imaistaan Felixin mukana toiseen maailmaan.

Portaalista tiputtuaan Max kuulee pikkuveljensä avunhuudot, kun iso hirviö on napannut hänet, voi ei! Nyt pikkuveljen elämä onkin pelastamisen arvoinen.

Taikakynän voimaa!

Ensisilmäyksellä Max: The Curse of Brotherhood näyttää tyypilliseltä 2D-tasohyppelypeliltä, jossa hahmo osaa vain hypätä, juosta ja ryömiä. Haasteelisuutta sekä luovuutta lisää taikakynä, jonka Max saa käyttöönsä pitkälle matkalleen. Kynällä pelaaja voi muun muassa nostaa pylväitä maasta, piirtää oksia ja köynnöksiä, joiden avulla kykenee keinumaan tasolta toiselle Tarzanin tapaan. Vastaavasti virhetilanteissa nämä rustatut apukeinot pystyy kumittamaan. Tarinan edetessä on myös mahdollista yhdistää piirretyt köynnökset pylväisiin sekä puiden oksiin. Nerokas vimpain pistää pelaajan pohtimaan pulmia toviksi mutta tekee samalla liikkumisesta huomattavasti sulavampaa.

Eheh, kiusallista...

Jo ensimmäisen luvun aikana huomaa, että ei se veljeys olekaan pahin kirous, vaan typerät kontrollit. Taikakynän kauneus häviää pian, kun jatkuvat bugit sekä yleinen kömpelyys astuvat esiin. Miksi, oi miksi Maxille ei annettu kaksoishypyn taitoa? Pienikin laskuvirhe hyppäämisessä tai lyhyt pudotus on tarinan sankarin tuho. Eikä taikakynäkään ole aina niin taianomainen, kun piirretyt pylväät jäävät liian lyhyiksi meidän Maxille, etenkin jahtauskohtauksissa. Ja kun pylväitä ei niin vain jatketa piirtämällä: ne täytyy kumittaa kokonaan ja rustata uudelleen! Ihan kuin hankalat arvoitukset tarinan edetessä eivät olisi tarpeeksi turhauttavia. Pelaamisen aikana löytää helposti itsensä yrittämästä samaa, huonosti suunniteltua kohtaa yhä uudestaan.

Aivot narikkaan, ainakin hetkeksi

Juoni on paitsi hyvin simppeli, myös hieman kummallinen. Onhan peli pääasiassa tarkoitettu nuoremmalle yleisölle, mutta kyllä hahmojen logiikka on välillä kyseenalaistavaa: miksi tuntematon mummo vuoren päällä antaisi sielunsa portaalista tippuneen pojan kynälle? Pikkuveli Felixin kidnappaajan motiivi jää aluksi myös hyvin epäselväksi.

Tarinassa on seitsemän lukua ja niihin kuuluu 20 tasoa, mikä on sopiva määrä tasohyppelypelin pituudeksi. Vaikeat pulmat lisäävät huomattavasti kestoa. Pelin läpäisyyn vierähtää noin tunti per luku etenkin, jos tavoitteena on löytää kaikki kerättävät esineet.

Kaiken kaikkiaan Max: The Curse of Brotherhood on visuaalisesti miellyttävä seikkailupeli, joka viihdyttää pelaajaa monin tavoin. Turhautumisen partaalla harvoin muistaa arvostaa värikkäitä maisemia sekä sydäntä lämmittävää tarinaa veljeyden tärkeydestä. Ja eihän Maxia inhota voi. Valehtelematta tietyissä pulmatilanteissa toivoo skippausmahdollisuutta, kun edes kertoja ei ole avuksi. Lisävihjeet pulmatilanteisiin olisivat kuitenkin iso plussa. Sisältöä sekä maisemien monimuotoisuutta on tarinan luvuissa runsaasti, eikä meno toista itseään missään vaiheessa. Maxin napakat, koomiset kommentit eri tilanteissa pitävät tunnelman korkeana ja lisäävät halua jatkaa seikkailumatkaa pidemmälle. Kyllähän jopa ärsyttävän pikkuveljen haluaa loppupeleissä pelastaa.

ladataan kommentteja...