Pako mielisairaalasta

Hetki sitten PlayStation Plus -valikoimassa ollut erinomainen Until Dawn saa prologiosan, kun Blackwoodin hoitolaitokseen sijoittuva The Inpatient hyppää ajassa 60 vuotta taaksepäin kertomaan sairaalan synkkää ja salattua historiaa.

PlayStation VR:n yksinoikeuspeli jatkaa Supermassive Gamesin veristä sarjaa Until Dawn: Rush of Bloodin hengessä, vaikka tällä kertaa raiteilla räiskiminen vaihtuu selviytymistaisteluksi Blackwoodin pimeillä ja pelottavilla käytävillä. Pääosaa näyttelee klassinen klisee, muistinmenetys.

Kuka olen, miksi olen täällä, ja ennen kaikkea: miten täältä pääsee pois?

Hoitoon siitä

Mikäpä sen mukavampi keino herätä kuin kevyt sähköshokkihoito – varsinkin kun ei edes muista nimeään. Oma identiteetti on yhtä suuri mysteeri pelaajalle kuin pelihahmolle, joten samaistuminen digitaaliseen henkilöllisyyteensä käy luonnostaan. Tarinan verkkainen alkupuoli vietetään oman huoneen turvassa, kunnes helvetti pääsee irti. Until Dawnin pelanneille jännäri sisältää paljon viittauksia tuttuihin tapahtumiin aina kaivosmiesten kohtalosta Blackwoodin epäsovinnaisiin hoitomenetelmiin. The Inpatient on yhtä lailla kertomus nimettömästä potilaasta kuin laitoksen peitellystä kohtalosta.

Until Dawnille tyypilliseen tapaan ympäristöistä löytyy kerättäviä esineitä, jotka avaavat tukahdettuja muistoja paljastaen samalla nimettömän päähahmon taustoja. Takaumat ovat lyhyitä ja kryptisiä, joten oman henkilöllisyyden mysteeriä kootaan pala palalta. Sivuhahmojen kanssa käydyt keskustelut ja tietyt valinnat ohjaavat käsikirjoitusta eteenpäin niin ikään emopelistä tutun perhosvaikutuksen avulla. Päätökset vaikuttavat pääasiassa sivuhahmojen kohtaloihin, eivätkä avaa runsaasti uusia etenemispolkuja. Pelillisesti The Inpatient ei tarjoa yllätyksiä, vaan se kuljettaa kokijaansa tarkasti suunnitellun putken läpi kohti loppua.

Digitaalinen minäkuva

Alussa valitaan sukupuoli ja ihonväri, jotta virtuaalinen keho muistuttaisi mahdollisimman läheisesti pelaajaa. Näin ollen immersio pysyisi helpommin uskottavana. Toisaalta aivojen huijaaminen auttaa myös pahan olon karkottamisessa, sillä pelatessa näkee omat raajansa sekä ruumiinsa. Käsiä ohjataan joko DualShockilla tai Move-kapuloilla, joista jälkimmäinen on ehdottomasti suositeltavampi tapa kokea jännärin tarjoama parituntinen. Keskustelutilanteet hoidetaan simppelisti katsomalla toista kahdesta eri vastausvaihtoehdosta. Nimike tukee myös puheohjausta näissä tilanteissa.

Teos luottaa pääasiassa psykologiseen kauhuun.

Asioihin voi tarttua liipaisimilla, esineitä voi pyöritellä vapaasti ja ovia pitää työntää auki. Kontrollit ovat alkuun hieman hankalat, mutta kun pelitavan sisäistää, toimii homma yllättävän sujuvasti. Vasemman kapulan nappia painettaessa pelihahmo kävelee, kun taas oikealla Movella käännytään. Jos kapula on kallellaan vasempaan, ja samasta ohjaimesta painaa nappia, kääntyy kehon suunta 30 astetta vasempaan. Sama toimii myös oikealle päin. Astemäärää voi vaihtaa asetuksista, mutta ainakin itsellä sulava, vapaa kääntyminen aiheutti pientä epämiellyttävyyden tunnetta pääkopassa.

Musta on surupuku

The Inpatient näyttää ja kuulostaa hyvältä PlayStation VR:n teknisten rajojen puitteissa. Hahmomallinnus ja animaatiot ovat sulavia, vaikka omat kädet sekoavatkin välillä tai painautuvat seinäpintojen läpi. Mielisairaalan valaistus on suurimman osan ajasta hyvin heikkoa, joten pimeys on vallitseva elementti trillerin aikana. Taskulampun valossa tutkiminen on jännittävää, ja varjojen leikki nostaa ajoittain sykettä kiitettävästi. Teos luottaa pääasiassa psykologiseen kauhuun, vaikka muutamia perinteisiä säikähdyksiäkin mahtuu matkan varrelle mukaan.

Kauhu on vaikea laji, ja tekijät ovat onnistuneet pääasiassa hyvin. Alkupuolella luotetaan paljon unimaailmojen surrealistisiin näkyihin, kun taas loppua kohden pelaajan eteen heitetään vain tosimaailman kauhukuvia. The Inpatient on saanut K18-leiman veristen ja brutaalien tapahtumiensa takia, mutta liian painostavaksi seikkailu ei äidy missään vaiheessa. Säikyttely käy VR-lasit päässä nopeasti uuvuttavaksi, ja tekijät rytmittävätkin mallikkaasti etenemistä sisältämään rauhallisempia kävelyetappeja adrenaliinipiikkien oheen.

Interaktiivinen elokuva

Supermassive Gamesin uutukainen on loppujen lopuksi parituntinen kauhuteemainen kävelysimulaattori. Pienet murheet käsien liikeohjauksen kanssa syövät siellä olemisen tunnetta, mutta suurin ongelma on käsikirjoituksen tietynlainen yllätyksettömyys. Toista läpäisykertaa varjostaa lisäksi todella hidastempoinen alku, eikä tarinaan sisälly niin montaa haaraa, että ne pitäisivät mielenkiintoa yllä useampaa kierrosta. Jännäri syventää Until Dawnin universumia, mutta samalla muistuttaa kuinka paljon teinikauhun täysiveriselle jatko-osalle olisi tilausta. The Inpatient on hauska ja ajoittain jopa pelottava, mutta pohjimmiltaan se on kertakäyttöistä popcorn-viihdettä korkealla hintalapulla.

ladataan kommentteja...