Lammaslauman laiskaa läpsyttelyä

NHL:ssä eletään parhaillaan tavallistakin mielenkiintoisempia hetkiä, sillä sarjan joukkuemäärä kasvoi kesän aikana ensimmäistä kertaa sitten vuosituhannen vaihteen. Kiima ei kuitenkaan ole kantanut vuosittaiseen lisenssipeliin saakka: EA Sportsin Änäri-tiimi on jälleen joutunut katsomaan vierestä, kun saman firman isot pojat pääsevät leikkimään uusilla leluilla.

Vanhalla Ignite-moottorilla päristelevän painoksen teemoiksi on julistettu hauskanpito ja nuoruuden into. Tämä sai jotkin jääkiekkosimulaation perään haikailevat fanit takajaloilleen, mutta heillä ei ole syytä huoleen – kokonaisuus on aivan yhtä kaukana vakavasti otettavasta kuin viime vuonnakin.

Lisänumero oikein

Vuoden ykköstulokas on NHL Threes -pelimuoto, joka komentaa jäälle kaksi kolmen kenttäpelaajan joukkuetta. Realismin rippeet on jätetty pukukoppiin, ja keskiössä ovat vauhti, taklaukset sekä ajoittain myös näyttävät kikat. Räiskyvän rähinän tiimellyksessä kaikki maalitkaan eivät ole samanarvoisia, sillä jäälle tipahtavat erikoiskiekot mahdollistavat jopa vastustajan maalimäärän vähentämisen.

NHL 18

Uudessa pelimuodossa voi rymistellä myös maskoteilla.

Moodin ympärille on rakennettu yksinpelikampanja, joka koostuu valtavasta määrästä maantieteellisesti jaettuja otteluita. Menestyksestä palkitaan uusilla pelaajilla, pelipaidoilla ja areenoilla, mitkä eivät millään riitä ylläpitämään mielenkiintoa muutamaa ottelua pidempään. Toiminta ja sen päälle liimatut ominaisuudet ovat liian yksinkertaisia kyetäkseen kannattelemaan pitkää yksinpelikiertuetta harteillaan.

Verkossa ja samalla sohvalla Threes sen sijaan tykittää kovat tehot taululle. Se ottaa itsensä juuri sopivan humoristisesti ja sopii Änärin konseptiin kuin jonnet Ultimate Teamiin. Pelimekaniikan puutteet ja sattumanvaraiset ihmeellisyydet eivät haittaa, kun kaiken on tarkoituskin olla päätöntä, nopeatempoista hupia. Pitkäikäistä viihdettä Threes ei moninpelinäkään ole, mutta illanviettojen ja satunnaisten pelihetkien piristeenä homma toimii mallikkaasti.

Hiljaa keskinkertainen tulee

NHL-sarja menetti muutama vuosi sitten parikin kourallista ominaisuuksia, kun virtuaalikiekko puserrettiin nykykonsoleille. Sittemmin tekijäjoukon yhtenä projektina on ollut vanhojen temppujen palauttaminen tasaisen hitaalla tahdilla. Tänä vuonna kunnian ovat saaneet monimutkaisemmat kikat sekä puolustuspään vapaampi mailankäsittely.

Uusien kynien toteuttaminen on sopivan haastavaa ja riskialtista. Isossa kuvassa ne eivät näin ollen pääse pelikokemukseen vaikuttamaan, mutta tarjoavat silti ripauksen lisävariaatiota hyökkäyspeliin. Tekijöillä on selvästi ollut työnsarkaa näppäinyhdistelmien keksimisessä, mutta kombot on onnistuttu pitämään järkevien mittasuhteiden puitteissa.

NHL 18

Opetusmoodi tekee hyvää työtä näppäinyhdistelmien neuvomisessa.

Puolustuspäässä koetaan sen sijaan perustavampaa laatua oleva muutos, sillä pakkien ei tarvitse enää tyytyä vain tökkimiseen – vaikka se yhä toimiva taktiikka onkin. Mailaa voi nyt pitää jatkuvasti ojennettuna, mikä näyttää vähemmän typerältä ja tuntuu pari astetta paremmalta.

Mailan heiluttelua lukuun ottamatta kokemus on käytännössä identtinen viime vuoteen verrattuna. Systeemin perusidea on sinänsä toimiva ja toiminta parhaimmillaan sujuvaa, mutta tutut bugit, tekoälyn typeryydet ja kummalliset animaatiot nakertavat peli-ilosta jälleen parhaimman puhdin pois. Esimerkiksi aivan maalin kulmalle tai edustalle pyörimään jäänyt kiekko saa yhä niin maalivahdin kuin pelaajatkin hämmennyksen valtaan, mikä johtuu puutteellisten animaatioiden lisäksi kontrollien kyvyttömyydestä pikkutarkkoihin liikkeisiin.

Köyhän miehen moodit

Frostbite-pelimoottoria odotellessa olisi ollut hyvä tilaisuus laittaa pelimuotojen leukaa jykevämmäksi, mutta napit ovat pysyneet kohtalaisen tiukasti purkeissaan. Suurimman lisän on saanut seuratila, jossa toimitusjohtajauransa voi aloittaa laajennusvarauksesta joko Golden Knigtsin tai omatekoisen 32. joukkueen puikoissa. Jengin kasaamisen jälkeen kausi etenee viime vuodelta tutuissa merkeissä. Pelimuoto pitää pintansa Änärin syvällimpänä kokemuksena, jonka ei tarvitse aivan joka osa-alueella hävetä kilpailijoidensa edessä.

Vanhaa kunnon EASHL:ää pystyy puolestaan pelaamaan nyt kolmella kolmea vastaan. Kyseessä on tervetullut vaihtoehto hetkiin, jolloin seurakavereita on paikalla vain muutama, eikä kukaan haluaisi katsella tekoälypelaajien sohellusta kaukalossa. Ultimate Team, tuo EA:n lempilapsi, ei myöskään uudistuksilla juhli. Mukaan on lisätty idean tasolla mielenkiintoisia haasteita, joissa pelaajan tulee täyttää tietyt tavoitteet yhden matsin puitteissa. Tekoälyn tapa pelata vähemmän rehellistä kiekkoa himmentää kuitenkin tiukkoihin vaatimuksiin pyrkimisen hohtoa. Muilta osin HUT on tuttua mikromaksujen täyteistä toimintaa, jossa kaikki saavat jo parin ottelun jälkeen käsiinsä perustason NHL-miehiä vilisevän joukkueen. Alempien sarjojen kiekkoilijat ovat siis tänäkin vuonna tarpeetonta pakkojen täytettä, mikä saa kaipaamaa aikoja, jolloin pelaajien kykyjä oli mahdollisuus kehittää.

NHL 18

Ultimate Teamin haastetehtävät pyrkivät tuomaan vaihtelua normaaliin pakertamiseen.

Loppujen pelimuotojen tilanne on valitettavasti vieläkin surullisempi, ja tekijät vievät jääkiekostakin kuultavan "yksinkertaisen miesten yksinkertainen peli"-sanonnan liian pitkälle. Varsinkin uramuoto on surkean askeettinen räpellys muihin urheilupeleihin verrattuna. Huvittavana yksityiskohtana EA ei ole viitsinyt päivittää Be a Pron ja kausimoodin valikoita nykyteeman mukaiseksi, vaan niihin siirryttäessä tehdään aikamatka NHL 17:ään. Joukkuevalikoimaa on kasvatettu Itävallan EBEL-liigalla ja mahdollisuudella pelata erillinen Champions Hockey League -turnaus, mutta eurooppalaisten jengien hutaistu toteutus ei tee sarjoihin tutustumisesta missään määrin houkuttelevaa.

Väärällä tavalla halpaa hupia

Lähes muuttumaton ulkokuori ajaa asiansa, mutta näyttää ikääntymisen merkkejä esimerkiksi paikoin suttuisten tekstuurien muodossa. Aiemmin mainitut animaatiot puolestaan takaavat, ettei peli pääse vahingossakaan luomaan kovin kestävää immersiota oikean lajin seuraamisesta. Visuaalisen puolen uutuudet rajoittuvat eläväisempiin kuvakulmiin ja tuomareiden käsimerkkeihin.

NHL 18

CHL:n kohdalla luvattu "aito areenatunnelma" tarkoittaa käytännössä vain erilaisia laitamainoksia.

Äänimaailman suhteen EA:lla on ollut viime vuosina yritystä, mutta tälläkin osa-alueella mennään 18:n kohdalla vaisuissa merkeissä. Yleisön melu on tutun epätasaista laatua: välillä huuto onnistuu jopa luomaan tunnelmaa, kun taas ajoittain äänet kuulostavat siltä kuin joku tekijätiimistä olisi istuttanut perheensä mikrofonin ääreen ja komentanut, että "ulvokaa siihen nyt jotain." Selostuskolmikko on puolestaan nauhoittanut muutamia uusia lauseita, ja erityisesti Ray Ferraro on äänessä aiempaa enemmän. Ruudulla näkyvät tapahtumat ja selostajien analyysit ovat kuitenkin yhä ikävän usein ristiriidassa keskenään. Lisäksi itse tehdyn joukkueen maalibiisin saa valita jälleen lähes 250 eri kappaleesta, mutta silti pelikatkoilla renkutetaan vain suppeaa mitäänsanomattomien ujelluksien valikoimaa.

NHL on urheilupelien sarjassa se pieni joukkue, jolla ei ole varaa kuin muiden jämäpelaajiin. Sarjataulukon viimeiselle sijalle on siis perusteensa, mutta se ei lohduttane kausikortin ostaneita faneja, kun äijät eivät jaksa ensimmäisten matsien jälkeen edes yrittää. Änäristä pidettävän välisyksyn edessä voivat tänä vuonna seistä vain valtaisa virtuaalikiekkohimo tai todella hyvät EASHL-toverit.

ladataan kommentteja...