Hiljaa hiljaa hiivitään

Of Orcs And Men -pelistä ponnistanut rääväsuinen mestarivaras Styx tekee paluun toisessa omassa seikkailussaan. Ensimmäinen osa sai positiivisen vastaanoton, mikä lupaa hyvää uutukaisen kannalta. Kolmannesta persoonasta kuvattuja hiippailuja ei muutenkaan ole markkinoilla liikaa.

On kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä

Homma jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Akenashin torni on romahtanut, eikä Styxin paluu arkeen suju kovin ruusuisesti. Montaa minuuttia ei hän rauhallisesta elämästään kerkeä nauttimaan, kun normikeikka saa yllättävän käänteen ja mestarivaras sotkeutuu haluamattaan valtataistelun koukeroihin. Ahneus ajaa peikkomiestä eteenpäin, mutta juonen edetessä törmätään myös moraalikysymyksiin. Lyhyet välivideot kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin ja toimivat hyvänä vastapainona hidastempoisille sekä pitkähköille toimintaosioille. Kampanjan läpivientiin saa helposti kulumaan 15-20 tuntia, vaikka tehtäviä ei kovin paljoa olekaan. Lopputekstien rullatessa olo on ristiriitainen. Seikkailu maistuu hyvin, mutta tarina jää valitettavan pinnalliseksi. Loppuratkaisu on joko parasta ikinä, tai sitten valtavan ärsyttävä pettymys.

Heti alussa käy selväksi, että Styx ei osaa taistella. Peikkovarkaan parhaina aseina toimivat pimeys ja oveluus. Ilman apuja ei kuitenkaan tarvitse selvitä, sillä mukana kulkee tukku käteviä välineitä. Nurkkaan heitetty lasipullo toimii harhautuksena ja myrkkynuoli saa vartijat voimaan pahoin. Kätevin lisätarvikkeista on oma klooni, jolla voi aiheuttaa monenmoista hämmennystä vastustajan leirissä. Tiuhassa käytössä olevan erikoiskyvyn avulla näkee vartijoiden näkökentän sekä ympäristöön ripotellut käyttöesineet.

Mukana kulkevan välineistön lisäksi Styx osaa hyödyntää ympäristöään tavoitteensa saavuttamiseksi. Yksinkertaisin keino on sammuttaa soihtu, jolloin voi melko huoletta edetä pimeyden turvin. Tällöin kannattaa muistaa, että tekoälyhahmot osaavat myös sytyttää ne uudelleen. Vartijoiden viiniastiaan oksentaminen saa juojassa aikaan myrkytysreaktion, ja sabotoitu hälytyskello liiskaa soittajansa. Talojen katot, kallion kielekkeet, kolot, avoimet ikkunat, köydet sekä erilaiset koristukset puolestaan tarjoavat vaihtoehtoisia reittejä vaarallisen maassa hiiviskelyn oheen. Suuri osa pelin viehätyksestä koostuukin parhaan reitin etsimisestä.

Hyvistä suorituksista sekä tehdyistä sivu- ja päätehtävistä palkitaan pisteillä, joita voi käyttää hahmon kehitykseen. Kriteereinä toimivat nopeus, hälytysten välttäminen sekä tapettujen vihollisten määrä. Matkan varrella opituista tempuista on hyötyä varsinkin loppupään vaikeammissa kentissä, joista osa saattaa aiheuttaa hermojen kiristystä. Yritys ja erehdys on paras keino oppia toimiva tapa vaikean kohdan läpäisyyn.

Nyt on säkki pullollaan

Ympäristöjen suunnittelu onnistuu hienosti, vaikkakin tuntuu, että koko maailma on rakennettu vain Styxiä varten. Jokaisen tehtävän suorittamiseen tarjotaan useita eri reittivaihtoehtoja, ja aina löytyy se auki jätetty ikkuna tai sopivasti sijoitettu parvekkeen kaide viemään eteenpäin. Huolellinen suunnittelu on silti tarpeen, jos aikoo pysyä huomaamattomana.

Toimivat kontrollit tekevät tarkkuutta vaativista kohtauksista nautinnollisia. Epäonnistuneesta loikasta saa yleensä syyttää vain itseään. Hiirellä ja näppäimistöllä on turha edes kokeilla ja PC-puristienkin on vain tartuttava padiin, mikäli hommasta aikoo nauttia.

Audiovisuaalinen toteutus onnistuu kohtuullisesti. Superkomeasta ei puhuta, mutta parhaimmillaan ympäristöt hivelevät silmiä. Ääninäyttelystä ei voi sanoa samaa muuten kuin päähenkilön osalta. Räikein esimerkki on kohtaus, jossa hahmo yrittää kuulostaa humalaiselta: lopputulos osuu huvittavan ja raivostuttavan välimaastoon. Musiikit jäävät myös pimentoon loppuhuipennuksen ilottelua lukuun ottamatta.

Muu tekninen toteutus kulkee samoilla linjoilla audiovisuaalisen puolen kanssa. Tekoäly on parhaimmillaan fiksu. Se osaa etsiä piilottelijaa pöytien alta ja sytyttää sammuneita soihtuja, mutta myös jumittaa milloin mihinkin pöydän kulmaan tai toiseen hahmoon. Bugitkaan eivät ole harvinaisuus. Eräs tehtävä rikkoutui kokonaan niin, että oli ladattava aiempi tallennus. Pienet kauneusvirheet sekä kenttien kierrätys haittaavat kokemusta jonkin verran, mutta eivät ratkaisevasti. Mahdollinen uudelleenpeluukerta kannattaa suorittaa toisen ihmisen kanssa yhteistyötilassa. Tutut ympäristöt saavat uusia ulottuvuuksia, kun hiippailijoita onkin kaksi. Satunnaista peliseuraa ei tunnu löytyvän, joten mukaan täytyy varata jo ennestään tuttu kaveri.

Kokonaisuutena Styx: Shards Of Darkness on virheistään huolimatta melko mainio ja haastava hiippailu, mutta jättää kaipaamaan lisää. Olisi mukava tietää enemmän maailmasta, henkilöistä ja niiden historiasta. Mestarivarkaan täysi potentiaali jää käyttämättä, kun ympäristöt eivät innosta tutkimaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysihintainen peli, joten osan puutteista voi antaa anteeksi. Suositeltava hankinta sellaisenaan tai viimeistään alekorista.

Galleria: 
ladataan kommentteja...