Speedlink QUINOX Pro USB Gamepad

Testissä Speedlink QUINOX Pro USB Gamepad

PC:n monipuolisesta ohjainvalikoimasta voi olla vaikeaa löytää omaan käteen sopivaa kapulaa. Nimihirviö Speedlink QUINOX Pro USB Gamepad pyrkii erottumaan joukosta muokattavuudellaan.

Ulkoisesti padi muistuttaa Xbox Onen ohjainta, jonka kanssa sillä on yhteistä muotoilu ja näppäinten sijoittelu. Liipaisinten tuntuma ei tosin vastaa esikuvaansa, mikä ilmenee erityisesti autopeleissä vaikeasti säädeltävänä kaasuna. Lisäksi näppäimistä lähtevä natina häiritsee, eikä heti uskoisi kapistuksen kustantavan noin 70 euroa.

QUINOXIN valttikortti on sen muunneltavuus. Tattien herkkyydelle tarjotaan 20 eri asetusta ja liipaisimillekin neljä. Erillistä ohjelmistoa ei tarvita, sillä kaikki säätäminen tapahtuu kätevästi ohjaimen etuosaan sijoitetuilla kytkimillä. Liipaisimien säätövaihtoehdot jättävät toivomisen varaa herkkyyden muuttuessa pelistä riippuen joko aivan liikaa tai liian vähän.

Päätyyn sekä pohjapuolelle sijoitetut kuusi lisänäppäintä tuovat uusia ulottuvuuksia pelaamiseen. Nappeihin voi ohjelmoida makroja eli nauhoitettuja usean painalluksen yhdistelmiä. Ominaisuudesta on hyötyä erityisesti urheilu- ja tappelupeleissä. Kikat ja kombot lähtevät kätevästi yhdellä painalluksella helpottaen näin pelaamista. Tosin nettimatseissa moista ei varmasti katsota hyvällä. Muokattuja profiileja voi olla tallennettuna kaksi kerrallaan ja niiden vaihtaminen käy kätevästi lennosta.

Lisänäppäimiin voi myös siirtää ohjaimessa olevia muita komentoja, jotka sallivat vaikkapa oikean peukalon vapauttamisen kokonaan tatin käyttöön. Ekstranappuloista voisi olla paljon muutakin hyötyä, mutta yksikään testatuista peleistä ei tunnistanut niitä sellaisenaan. Esimerkiksi toimintorikkaat Elite: Dangerous sekä Euro Truck Simulator 2 eivät hyödy ylimääräisistä painikkeista. Näppäimistön komentoja ei saa siirrettyä ohjaimen tyhjiin nappeihin, mikä tuntuu suoranaiselta haaskaukselta.

Speedlink QUINOX Pro USB Gamepad jää hieman latteaksi kokemukseksi. Monen pelin omat asetukset tarjoavat paljon tarkemman herkkyyssäädön, eikä lisänäppäimistä koidu juurikaan lisättyä iloa. Miinusta tulee myös puutteellisesta ohjevihkosesta, joka ei kerro kahden pohjassa olevan kytkimen merkitystä. Ehdoton plussa 2,4 metrin irrotettavasta johdosta, joka lukittuu jämäkästi paikalleen. Ohjain ajaa asiansa kohtuullisesti mutta ei tarjoa mitään mullistavaa.

Galleria: 

ladataan kommentteja...